Vastakkainasettelusta

Aika monessa asiassa nykyisin on aika kamalaa vastakkainasettelua. Myös ravitsemusjutuissa. Ravitsemus on itseasiassa varmaan tällä hetkellä yksi eniten vastakkainasetelluista asioista. Välillä tuntuu, että kilpaillaan siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä ja "me" ja "ne". Mitä ikinä tällä "me" ja "ne" sitten tarkoitetaankaan. Tämä postaus ei oikeastaan liity tähän kirjaan mitenkään. Tai sitten liittyy hyvin paljonkin siihen. Mulla on tapana lukea paljon eri ravitsemusaiheisia kirjoja ja seurata erilaisia ravintoterapeutteja, ravintovalmentajia, ravitsemusterapeutteja, lääkäreitä ja ylipäätään ravitsemusjutuista puhuvia ihmisiä mm. somessa ja saada mahdollisimman paljon erilaista tietoja, joista voi sitten muodostaa kuvan. Yleensä kun ei ole olemassa yhtä ja ainoaa totuutta vaan on monia kultaisia keskiteitä ja harmailla alueilla olevia asioita. Toisaalta myös loppujen lopuksi kaikissa aina toistuu samat asiat vaikka niistä ei hiiskuta paljon tai on luettavissa rivien välistä.

Viime aikoina on ihmetyttänyt mm. se, että miksi ei voida puhaltaa ns. yhteen hiilleen. Miksi lääkärit (ei kaikki, osa, mm. tämän kirjan kirjoittaja) tuomitsee (tai ainakin sellainen kuva tuli osittain kirjasta) muut, jotka ajattelee toisella tapaa? Miksi osa vaikkapa ravintovalmentajista tuomitsee taas lääkärit? Enemmän olen kyllä huomannut sitä lääkärit vs. muut -tyyppiä. Tätä tapahtuu puolin ja toisin ja yleensä mutkia vedetään suoriksi. 

Ihmisille tyypillistä on ajatella oman asiantuntijuuden kautta ja sitä kautta muodostaa käsitykset eri asioista. Siksi onkin hyvä, että jos vaikka seuraa somessa juuri niitä henkilöitä, jotka ajattelevat toisin kuin itse. Sen lisäksi, että se tuo perspektiiviä asioihin, lisää omaa tietoa. Se myös haastaa itseä aivan eri tavalla kuin että lukisit samanlaisia kirjoja tai seuraisit samanlailla ajattelevia somessa.  Lisäksi kun seuraat toisella tapaa ajattelevia, kehität omaa triggeröitymiskykyä etkä enää triggeröidy niin herkästi. Väitänpä, että kukaan täällä maailmassa ei ajattele tasan 100 % samalla tapaa kenenkään kanssa kaikista asioista. Siksi kaikenlainen luokittelu on turhaa ja typerääkin. 

Itse asiassa tämän kirjan ravinto-osio oli aika hyväkin. Alussa oli paljon lihaskunto / treeniasiaa ja se tuntui kuitenkin itselle todella puuduttavalta. Jotenkin myös ravintoasioissa oli luettavissa ainakin rivien välistä samankaltaisia ajatuksia kuin itsellä. Joistain olin kyllä myös täysin eri mieltä. Kirjan lopussa oli todella paljon vastakkainasettelua, tuomitsevuutta ym. Kirjan loppu aiheutti todella paljon päänsisäistä pohdintaa. Aloin myös seurata tätä tyyppiä somessa - joskin lopetin myös seuraamisen, sillä hän ei näytä hyväksyvän yhtään eriävää mielipidettä tai asiallista tai muuta neutraalia kommentointia, jos ajattelee asioista eri tavalla. 

Jokin aika sitten oli myös jossain somessa tuomittu esimerkiksi nämä vauvojen vyöhyketerapiat ym ja oliko peräti Hesarissakin siitä jotain juttua. 

Esimerkiksi tämän kirjan kirjoittaja. Hän näkee niitä potilaita, jotka tulevat vastaanotolle ja hän määrää mm. lääkkeitä ja potilaiden vaivoja hoidetaan lääkkeillä. Näin niinku yksinkertaisesti. Hän näkee ne tapaukset, jotka hän hoitaa ja yleensähän ne menevät varmasti tämän kaavan mukaan. Hän ei näe niitä ihmisiä, jotka saavat 'ongelmia' kuntoon esimerkiksi ravitsemuksen avulla koska ei hoida kaikkia sellaisia ihmisiä. Hän ei näe yhtään tätä toista näkökulmaa, vain sen omansa, jota hän hyödyntää potilaiden kanssa ja tuo sitä sitten ilmi. Joskin ilmeisesti jonkin verran näkee myös heitä, jotka saavat esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen kuntoon ravitsemuksen avulla. Mutta se, mikä pisti merkille on se, että jos asiakas/potilas ei saa esimerkiksi tyypin 2 diabetesta kuntoon ravitsemussuositusten avulla, määrätään lääkkeet. Kun ei ole olemassa vain yhtä tietä, vaan on olemassa monia eri teitä. Itse lähtisin tässä tapauksessa tekemään toisenlaista ruokavaliosuositusta, jonka avulla asiakas/potilas saa esimerkiksi sen tyypin 2 diabeteksen kuntoon. Jos ravitsemussuositukset eivät toimi, kokeile muita ruokavalioita. 

Onko se joltain pois, jos henkilö hoitaa itsensä kuntoon esimerkiksi sen ravitsemuksen avulla eikä turvaudu lääkkeisiin? Onko se pois joltain, jos vaikkapa vauvaperhe saa pahaa itkuisuutta pois vaikkapa sen vyöhyketerapian avulla? Kirjassa tuomittiin mm. vyöhyketerapiat ja kerrottiin, että se on rahastusta. No, jos tälle linjalle mennään, niin mitenkäs se rahastus yksityislääkäreiden vastaanotolla? Lääkäri saa vaikkapa 200 € siitä että auttaa potilasta yhdellä käynnillä. Vyöhyketerapeutti saa vaikkapa 40 € siitä, että auttaa perhettä yhdellä käynnillä. Että sinänsä ihan samalla tapaa se yksityislääkäri rahastaa niillä neuvoilla. Minusta tämän ei pitäisi olla näin vastakkainasettelua. Se, että jokin saa avun ja ratkaisun ongelmaan keinolla x niin pitäisi olla iloinen siitä, että henkilön ongelma korjattu. Miksi ei voida nähdä yhteistyössä lääketiedettä ja muita hoitokeinoja? Ei lääketiede ole ainut ratkaisu eri ongelmiin vaan ongelmat voivat poistua myös muilla eri keinoin.

Väistämättähän tässä tulee se mieleen, että se on pois siltä yksityislääkäriltä, kun vauvaperhe menee vyöhyketerapiaan. Ehkä pitäisi olla kiitollinen siitä, että yksi perhe / asiakas on saanut apua ongelmaan ja voi hyvin. Ihan samalla tapaa se vyöhyketerapeutti haluaa auttaa asiakasta kuin tavallinen lääkärikin. Kummallakin on minusta auttamishalua. Samoin kuin esimerkiksi ravintoterapeutit haluavat auttaa asiakasta selättämään ongelman ja voimaan paremmin ravinnon avulla.

Ei meidän pitäisi yhtään enempää vastakkainasetella ihmisiä (sitä on tässä maailmassa liikaakin) vaan löytää se yhteinen auttamishaluinen tie. Ai niin, lääkärit perustelevat kaikkea tieteellä ja tutkimuksilla. Mutta kun se tiede ei ole välttämättä se tavallinen perhe, tavallinen ihminen arjen perusongelmineen. Mihin jäi yksilökohtaisuus? Se. mikä on nähtävillä tieteessä, ei välttämättä toimi just siihen tavalliseen ongelmaan, joka on läsnä arjessa vaan siihen on olemassa muitakin keinoja.

Ajatuksia.... ? Mitä mietteitä heräsi?