Wednesday, June 12, 2024

Hyvän mielen kirja: Aamun ihme

Tämän kirjan taisin lukea huhti-toukokuu tienoilla, ja se oli ihan kivaa luettavaa. Kirjassa puhuttiin, kuinka muutoksia saadaan aikaan ja otettiin esimerkiksi aamutekemiset. Voisin kuvailla tätä kirjaa sellaiseksi hyvän mielen kirjaksi. Vaikka ei mitään muutoksia tarvitsisi tehdäkään, niin kirjaa oli kiva lukea. Kirjassa oli lisäksi kivoja mietelauseita. Kirjassa oli sellaisia aika perusjuttuja, jotka on jo itselle tuttuja, mutta tykkäsin silti lukea kirjan. Sen ansiosta kirjan luki suhteellisen kevyesti ja nopeasti, vaikka ei lukeminen tietenkään mikään kilpailu ole. Voisin kuvailla kirjaa sellaiseksi positiiviseksi, hyvän mielen kirjaksi ja toimii myös sellaisille, jotka haluavat tehdä muutoksia.


Loppuun vielä kirjan mielelauseita meille kaikille: 

Mitään pelättävää ei ole, koska et voi epäonnistua. Voit vain oppia, kasvaa ja tulla paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

Ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä sinulla on, hyväksy kaikki se, mitä sinulla ei ole ja luo aktiivisesti kaikkea mitä haluat.

Jopa silloin, kun elämä on vaikeaa tai haastavaa - ja erityisesti juuri silloin - nykyhetki on aina tilaisuus oppia, kasvaa ja tulla paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. 

Kirjojen täyteistä kesää! 

2 comments: