No, jos sokeri bannataan, niin onko makeutusaineet sitten parempi valinta?
Mitä enemmän itse luen aiheista, en halua käyttää, ja pyrin olla käyttämättä kumpaakaan. Jos valitsee olla käyttämättä sokeria, ja siirtyy makeutusaineisiin niin mennään ojasta allikkoon. Minusta se on vähän niin että molempi pahempi.
Kummatkin nostavat verensokeria ja lisäksi makeutusaineet ovat keinotekoisia ja aiheuttavat mm. syöpää.
Parasta tässä 'taistelussa' on, että kouluttaa oman mielensä niin, ettei tee mieli makeita herkkuja, niin tällöin ei tarvitse valita kumpaakaan. :D Makeanhimo on aina syy jostain ja ne syyt tulisi mielestäni jokaisen miettiä itse. Nimittäin ne syyt vaihtelevat jokaisella.
Glukoosikumous-kirjassa oli mainittu parhaita makeutusaineita, jotka eivät vaikuta haitallisesti glukoosi- ja insuliiniarvoihin eivätkä nosta verensokeria. Ne ovat:
** alluloosi
** munkkihedelmäjauhe
** stevia (Tästä tosin luin hiljattain että stevia on puhdistettua valkoista sokeria että mene ja tiedä taas mikä on se totuus. Glukoosikumous kirjassa sitä ei kuitenkaan mainittu.)
** erytritoli eli ketosokeri
Kahdesta ensimmäisestä ei ole kokemusta, eikä myöskään mielipidettä, kun en ole perehtynyt asiaan ja kuulin ne ensimmäistä kertaa kirjassa. Kahdesta jälkimmäisestä on ja käytän ennemmin niitä kuin sokeria tai muita makeutusaineita. Tietenkään ei näitäkään kannata käyttää paljon ja eikä suuressa määrin. Yleisesti ottaen esimerkiksi leivon aina kookossokerilla tai erytritolilla ja näitä ei tule laitettua paljon esimerkiksi noin 1 dl tai jopa alle. Erytritoli ei nosta verensokeria ja siksi tykkään välillä suosia sitäkin. Kuitenkin aina kannattaa pitää mielessä, että kaikki sokeri on sokeria.
Yleisiä muita makeutusaineita:
sorbitoli, mannitoli, ksylitoli, aspartaami, asesulfaami K, sukraloosi
Nämä ovat todella yleisiä makeutusaineita tuotteissa, joissa lukee sokeriton. Näillä makeutusaineilla on myös haittavaikutuksia. Sen lisäksi että ne nostavat verensokeripitoisuutta, ne saattavat aiheuttaa myös syöpää ja muita elintapasairauksia. Isot elintarvikealan yritykset ratsastavat sokerittomuudella ja tuotteisiin painatetaan isolla sokeriton, mutta tuotteessa on haitallisia makeutusaineita. Tämä on väärä tapa. Se johtaa ojasta allikkoon. Pakko nostaa kyllä yksi elintarvikealan yritys, jossa on ymmärretty asia. Nimittäin Juustoportti. Heillä on hyviä tuotteita, sillä ainesosaluettelot on lyhyitä ja tuotteissa ei ole sokeria eikä makeutusaineita ja kertovat tämän tuotteessa. Mutta ihan kaikki heidän tuotteet eivät ole sokerittomia ja makeutusaineettomia. Onneksi on siis löydettävissä tuotteita, joissa ei ole sokeria eikä makeutusaineita.
Sen sijaan toisen ison elintarvikealan yrityksen proteiinivanukkaan ainesosaluettelo: maito*, maitoproteiini*, vähärasvainen kaakao** (2,4 %), suklaa (0,3 %), muunnettu tärkkelys, sakeuttamisaine (karrageeni), makeutusaineet (asesulfaami K, sukraloosi), aromit, suola, laktaasientsyymi.
Proteiinivanukas nyt ei välttämättä kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon, mutta näitäkin proteiinivanukkaita mainostetaan urheilijoiden toimesta ja urheilullisilla kuvilla ja annetaan kuluttajille ymmärtää, että ne ovat urheilijoiden suosiossa ja voi vaikka päivittäin syödä ja ennen kaikkea ratsastetaan sillä proteiinilla, jota saa myös paremmistakin tuotteista eikä tarvitse samalla syödä haitallisia ainesosia. Tämä on kyllä vääränlaista markkinointia näillä ainesosaluetteloilla.
Ei näin. Ensinnäkin tuossa listassa on kolme sellaista ainesosaa, jota en suosittelisi kenellekään ja ne ovat karrageeni, asesulfaami K ja sukraloosi. Oi, miksi, tällaisia tuotteita pitää kehittää ja markkinoida ihmisille. Näitä on sitten laajat hyllyt kaupoissa ja varmasti monta eri makua, että jokainen löytää suosikkinsa. Voisiko elintarvikealan yritykset kehittää sellaisia tuotteita, joissa ei olisi sokeria eikä haitallisia makeutusaineita? Myös makeutusaineet nimittäin lisäävät makeanhimoa ja se ei johda mihinkään hyvään tai parempaan elämäntapaan, jos sokerilliset tuotteet korvataan makeutusaineisilla tuotteilla.
Tärkeintä tässä sokeri- ja makeutusaineviidakossa on se, että:
** selvittää omat syyt makeanhimolle, jos sellaista on. Pyrkii siihen, että ratkaisee ne syyt, eikä ruoki makeanhimo sokerittomilla ja makeutusaineisilla tuotteilla.
** jos on pakko makeuttaa jollain, pyrkii makeuttamaan neljällä: erytritoli, stevia, alluloosi tai munkinhedelmäjauhe, tai luonnollisilla makeuttajilla kuten esimerkiksi banaani, ananas.
** totuttaa makuaistinsa vähemmän makeaan
** löytää itselle sopivan balanssin, mikä ei aiheuta verensokerin nousuja tai heittelyitä. Joillekin on parempi se, ettei sokeria tai makeutusaineita käytä ollenkaan tai todella harvoin.
** kaikkia uutuustuotteita ei ole pakko maistaa, vaikka niitä kovasti yritetään meille tyrkyttää. Jättää uutuudet ihan rohkeasti kauppaan, niin ei synny sokerikoukkua tai ei löydä mitään uusia lempituotteita.
** lukee tuotteiden ainesosaluettelot. Ne yllättävät. Ei luota siihen, että tuote on makeutusaineeton vaikka siinä lukee sokeriton. Monesti lukee sokeriton, mutta haitallista makeutusainetta on tai sokeri on mainittu sen 'lempinimellä'.
** jättää nyt ainakin limsat ja karkit kauppoihin. Ne on oikeasti pahimpia tuotteita, ja kukaan ei oikeasti tarvitse limsaa tai karkkia. Mutta eniten juuri näitä meille taidetaan markkinoida ja myydä? Tarjouksissa on aina limsat ja karkit? Kaupoissa on pitkät rivit limsaa, karkkia, suklaata. Oma henkilökohtainen inhokki on limsat. Täysin turhia tuotteita eikä tee kenellekään hyvää.
Sokerilla on muuten useita lempinimiä ja niitä on mm. dekstroosi, glukoosisiirappi, glukoosifruktoosisiirappi. Jos tuotteessa on maininta sokeriton, niin siinä monesti voi olla jokin edellämainituista, mikä puolestaan tarkoittaa sokeria. Tämä on sitä sokeripesua, joita elintarvikealan yritykset harrastavat.
Postaus on varmaan sekavista sekavin postaus mutta loppuun lyhyesti vastaus otsikoon: Ei kumpikaan!
Kaikkia virallisia ohjeistuksia vastoin: ainesosaluettelot on tarkoitettu luettaviksi joten jokaisen pitäisi lukea ne ja olla tietoisia, mitä tuotteet sisältää.
Näinhän meitä huijataan. Jos tuotetta mainostetaan lauseella: ei sisällä..., ei samalla kerrota tai korosteta, millä se "ei sisällä" on korvattu. Natriumglutamaatti on tästä hyvä esimerkki.
ReplyDeleteJoo, juurikin näin.
Delete